Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kumppani

Minulle tuli sähköpostiin blogihaaste. En ole pitkään aikaan tarttunut näihin, mutta nyt haaste tuli vähän virallisemmalta taholta ja aihe oli ajankohtainen ja tärkeä niin ajattelin ryhtyä tuumasta toimeen.

Eli Kataja ry lähetti viestin, jossa haastoi vähän kehumaan kumppania. Parisuhteesta puhutaan liian usein valittaen ja epäkohtia etsien. Tämän haasteen tarkoitus on kertoa omasta kumppanista. Niistä rakkaista ja ihanimmista ominaisuuksista:)



Me ollaan oltu yhdessä lähes 20-vuotta. Ollaan saman kaupungin kasvatteja ja harrastettiin kummatkin jääkiekkoa. Tiesimme toisemme, mutta emme tunteneet. Yhteisten tuttujen kautta ajauduttiin viettämään Juhannusta samalle mökille ja sieltä kaikki alkoi. Minä olin se joka teki aloitteen. Hän tuntui tavoittamattomalta ja otin asian vähän haasteena. Saunoimme ja pesimme hampaat illan päätteeksi yhdessä ja jo vähän Juhannuksen jälkeen kävimme treffeillä. I got him!

Mieheni on kuin kallio. Vakaa, turvallinen, epäitsekäs ja luotettava. Olen ehkä vähän liikaakin tukenut häneen. Hän on vuosien varrella ollut minulle kumppani, ystävä, veli, isä, äiti jne.
Ja mikä parasta hän on vielä aivan loistava isä lapsillemme.

Näihin kahteen kymmeneen vuoteen on mahtunut ala-ja ylämäkiä. Mutta niin se vain on, että vahva suhde kestää elämän vaikeudet, ongelmat ja kriisit. Suhteessamme ei ole ollut isompia kriisejä. Olemme rakastaneet ja kunnioittaneet toisiamme ja tehneet suhteemme eteen töitä.Olemme puhuneet ja koskettaneet. Mutta elämä ottaa ja antaa. Yhdessä olemme jakaneet arjen asiat: lapset, laskut, sairaudet, läheisten ihmisten ongelmat jne.



Ehkä suurin oivallus on ollut se, että naiset ja miehet ovat erilaisia. Me ajattelemme erilailla. On ollut pakko puhua ja kuunnella. Hyväksyä myös se, että minun onnellisuuteni ei ole hänen elämäntehtävänsä. Vaikka hän on kyllä sen eteen tehnyt ja tahtonutkin tehdä töitä. Mutta kyllä se niin on, että jokainen on vastuussa omasta onnellisuudesta. Me itse vaikutamme siihen miten koemme esim. parisuhteemme.



Me olemme erilaisia persoonia. Itse olen impulsiivinen tunneihminen, mieheni on vähän pessimistinen järki-ihminen. Mutta kyllä pitkä parisuhde mielestäni muokkaa ihmistä. Minusta on tullut vähän mieheni kaltainen ja miehenikään ei enää noudata elämänohjetta: "pessimisti ei pety", vaan osaa katsoa maailmaa vähän jo huumorinkin kautta. " Meissä tapahtuu 20 vuoden aikana paljon. Emme aina itsekään tunne itseämme. Elämän jakaminen toisen ihmisen kanssa mahdollistaa tutustumisen itseen ja toiseen. Hyvinvoiva, pitkä parisuhde rikastuttaa ja kasvattaa molempia.": näin lukee Katajan kirjoittamassa Rikasta minua, matkalla parempaan parisuhteeseen kirjassakin ja itse ainakin allekirjoitan joka sanan.



Monet parit kyllästyvät toisiinsa, kun kumppanit eivät oikeasti jaa elämäänsä yhdessä. Meille ei ole käynyt näin . Itse seurustelin pitkään ennen kun tapasin mieheni ja olin jo kyllästynyt edelliseen kumppaniini. Oli ihana rakastua uuteen ihmiseen, mutta takaraivossa oli pelko, että koska kyllästyminen tulee taas. Mieheni oli varma, ettei sitä tule. Eikä sitä ole tullut. Me jaamme elämämme yhdessä.




Toki meillä on omia harrastuksia ja ystäviä, mutta tärkeintä ja ihaninta on tehdä yhdessä. Ja niin me olemme tehneetkin. Parisuhteessa on tärkeä antaa toiselle hänen tarvitsema fyysinen ja psyykkinen tila. Se on parisuhteen elinehto. Meillä kummallakaan ei ole suurta tarvetta saada sitä omaa aikaa. Ehkä siihen vaikuttaa esim. se, että mieheni käy ulkomailla töissä. Hän saattaa olla 9 päivää poissa. Tuntuu luontevalta, että kun hän on kotona niin teemme asioita yhdessä pariskuntana / perheenä.



Eihän tämä tilanne ole ideaali. Mies käy 1500km:n päässä töissä. Mutta kun Suomessa ei hänelle töitä ole niin yritämme olla kiitollisia siitä, että hänellä on ylipäätään hyvä työpaikka. Ja vaikka hän on pitkiä aikoja poissa niin hän on kuitenkin lopulta kotona varmasti enemmän kuin keskiverto suomalainen isä. Olen oppinut jo ajattelemaan, että on turvallista olla erillään ja mukavaa sitten taas olla lähekkäin. On vaan luotettava ja uskottava, että vaikka hän on poissa niin ei hän meitä hylkää. Hänkään ei nauti siitä, että joutuu lähtemään ja olemaan erossa. Mutta tämä on nyt tällainen elämänvaihe ja toivotaan, että hän työllistyisi Suomeen mahdollisimman pian.



Esimerkiksi viime lauantaina miehelläni oli sählyvuoro. Hänelle tuli muistutus siitä niin hän vastasi veistiin, että nyt on vähän liian hieno ilma sählyyn ja lähdimme perheen kanssa retkelle Seurasaareen. Minusta nämä ovat niitä arjen rakkaudenosoituksia.

Huh, tuleepahan tätä tekstiä taas. Siis haasteen tarkoituksena oli kertoa.

1. Milloin viimeksi olit erittäin ylpeä kumppanistasi?
2. Mihin piirteisiin alunperin ihastuit kumppanissasi?
3. Mikä on parasta parisuhteessanne?

No näihin on tainnut tulla vastuksia jo tuossa alussa.

Olin hänestä ylpeä mm. tuolloin kun hänellä oli pokkaa sanoa äijälaumalle, että ei kiitos sählyllä, kyllä kiitos perheelle.

Ihastuin hänessä viisauteen ja  rehellisyyteen. Ja niitä piirteitä rakastan edelleen.

Parasta parisuhteessamme on rakkaus ja yhteiseen hiileen puhaltaminen. Me emme ole kyllästyneitä toisiimme. Olemme hoitaneet parisuhdetta aina. Viimeksi pari viikkoa sitten lähdimme hotellilomalle.Anoppi tuli lastenvahdiksi ja me lähdimme syömään ja leffaan ja vieläpä oikein hotelliin yöksi. Suhdetta kannattaa vaalia. Rakkaus pitää huolen haluista. Se syttyy samaan aikaan eikä siitä tarvitse edes puhua.



Minä olen ehkä suhteessamme se joka järjestää ja vaatii tällaista kahdenkeskeistä aikaa. Minä toteutan nämä retket pääsääntöisesti, mutta saan niistä kiitosta mieheltäni. Aina toteamme, että kivaa oli ja että kyllä kannatti. Lisäksi tietysti toisen huomioonottaminen arjessa on tärkeää. Nyt varsinkin kun olen vakavasti sairas mieheni saa kyllä tästä arjen pyörittämisestä 10 pistettä. En voisi toivoa parempaa aviomiestä / isää lapsilleni. Hän on ollut koko alkuvuoden kanssamme kotona. Hoitanut minua, lapsia, kotia ja koiraa. Eikä valita! Tiedän, että esim. taloudellinen tilanteemme stressaa häntä, mutta hänellä on kyky olla valittamatta siitä esim. minulle. Kyllähän me puhumme siitä, mutta hän (peruspessimisti!!) luo minuun toivoa ja sanoo, että me kyllä pärjäämme. Lisäksi hän jaksaa esiteinin väännöt, 3-vuotiaan kiukut jne. Hän juoksee puolestani apteekkiin, kuljettaa sairaalaan, tuo minulle evästä sinne kun soitan, etten pystykään nielemään sairaalaan ruokaa jne.

Voisin kirjoittaa aiheesta kirjan:) Näköjään! Mieleen tulee koko ajan lisää aiheita. Olisi kiva pohtia sitä olenko minä edes puoliksi noin hyvä kumppani miehelleni kuin hän on minulle? Parisuhdetta lasten näkökulmasta. Avioeroista... niitä on tapahtunut tässä lähipiirissä useita jne. jne.

Mutta ehkä tämä riitti tällä kertaa. Tarkoitushan oli vähän kehua kumppania <3

Kiitos husband! Kiitos näistä vuosista ja todella toivon, että niitä on edessämme vielä paljon.
Meille ero ei ole edes vaihtoehto. Päinvastoin olemme aina haaveilleet, että mitä sitten eläkkeellä teemme kun saamme nämä pienet täältä maailmalle. Mutta nyt yritetään nauttia tästä hetkestä ja toivotaan tosiaan, että yhteisiä vuosia ja retkiä on edessä vielä paljon. Ainakin teemme kaikkemme sen eteen, että näin olisi <3


-------



#kehukumppania

www.parisuhdekeskus.fi

Kataja-Parisuhdekeskus ry. toimii perheen ja sen yhteistyökyvyn tukemiseksi lisäämällä ihmisten itsetuntemusta, viestintätaitoja ja luovaa ongelmanratkaisua.Erityisesti toiminta keskittyy tukemaan parisuhdetta, joka on perheen ydinsuhde. Järjestö tukee toiminnassaan sitoutunutta, tasavertaista ja vastavuoroista kumppanuutta.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

*good news*


Täällä on ollut taas jännä viikko. Tutkimuksia ja lääkärin soiton odottelua.
Tiedättekö miltä tuntuu kun syöpälääkäri soittaa ja aloittaa puhelun:
"Nyt on hyviä uutisia"!? No mä en tiennyt, koska mulle ei ole koskaan aikaisemmin
tullut tuollaista puhelua. Mutta nyt tuli!

Ei tauti ei ole poissa, mutta se on vakautettu.
Tarkoittanee siis, että lääke puree ja tilanne on hallinnassa:)

On vähän helpompi hengittää.
Olisi tietysti kivempi kertoa teille, että olen täysin terve ja elämä 
jatkuu entiseen tapaan. Mutta sen aika ei ole vielä.

Maanantaina menen taas sairaalaan saamaan sytostaattia.
Mutta näillä näkymin niitä kertoja on enää 3.
Luulin, kyllä, että en jaksaisi enää yhtäkään.
Mutta tuon puhelun jälkeen jaksan. 

Tänään oltiin Kaisan kanssa juhlimassa hyviä uutisia ja naistenpäivää
Haikon kartanossa. Siellä oli kiva naisille suunnattu tapahtuma.
Kuunnelitiin mm. Raili Hulkkosen luentoa meikkaamisesta, kylvettiin ja syötiin
hyvin. 

Kun tulin kotiin niin arki taas koitti.
Täällä on pienin kipeänä... arkea ja juhlaa vuorotellen:)

Hyvää naistenpäivää kaikille lukijoille :)

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Mustajuurikeitto ja pannari

Olen täällä ennenkin kertonut, että en  harrasta enää reseptikirjoja /-lappuja!
Kun löydän hyvän ruokareseptin niin tallennan sen tänne blogiin.
Näin resepti löytyy helposti ja kätevää on myös se, että jos on vaikka reissussa niin reseptiin pääsee käsiksi myös tien päältä eikä tarvi harmitella, että siellä se on nyt kotona jonkun vihkon välissä:)

Viikon sisällä olen löytänyt 2 aivan ihanaa reseptiä. Mustajuurikeitto sekä pannukakku.

Tuohon mustajuurikeittoon sain inspiraation jostain lehdestä. Rakastan mustajuurikeittoa, mutta tähän asti olen syönyt sitä vain ravintolassa. Tänään kaupassa sitten yhtäkkiä tuli mieleen tuo resepti. En ole ennen edes törmännyt mustajuureen, mutta kyllä sitä löytyi ihan Cittarin hedelmä-/vihannesosastolta. Lehteä en enää löytänyt, mutta googlaamalla löysin ohjeita, joista sovelsin sitten oman versioni. Ja hyvää oli:) Eli resepti talteen tänne!




Kalamuijan mustajuurikeitto (2 annosta/ 4 alkuruoka-annosta)

-500g mustajuurta
-1 jauhoinen peruna
-1 sipuli
-1 kasvisfondi
-5dl vettä
-n. 1dl kuohukermaa
-valkopippuri
-mustapippuri
-suola

Kattilaan n. 0,5l vettä ja kasvisfondi.
Lisää kasvikset kun vesi kiehuu.
Keitä n. 30 min ja kaada osa keitinliemestä kahvikuppiin.
Soseuta sauvasekoittimella ja lisää kerma, kiehauta.
Mausta ja lisää keitinlientä jos keitto on liian paksua.

Siinä lehtijutussa oli annoksen päälle laitettu ihanan näköistä yrttiöljyä tilkka. Muistaakseni siinä oli oliiviöljyä, valkosipulia ja rosmariinia keitelty hetki pannulla. Näytti hyvältä ja varmaan maistuisikin, mutta meillä ei ollut mitään yrttiä kotona joten nyt mentiin ihan pelkällä keitolla:)

Pannukakkuohje löytyy blogista, jonka nimi on "pullantuoksuinenkoti". Noudatin ohjetta kirjaimellisesti (4dl venhäjauhoja/ sulatettua voita) ja pannari on niin hyvää, että meillä tehtiin sitä 2 päivää peräkkäin:)

kuva internetistä





keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Tytön huone

Kun me tehtiin talokaupat syksyllä niin ajatuksissa oli, että Ingridin huone olisi eka johon kajottaisiin.

Myös entisten asukkaiden aikaan huone oli tytön huone, mutta asuntonäytöiltä minulle jäi sellainen olo, että huone oli pimeä ja vähän tunkkainen.

Haaveilin kivoista tapeteista ja siitä, että remontoisimme huoneen jopa ennen muuttoa.
Mutta edelliset asukkaat venyttivät ja venyttivät muuttoa ja lopultahan tilanne oli se, että me saatiin avaimet pe, muutettiin la ja vanha koti piti olla tyhjä ja siivottu su.

Remontti jäi tekemättä ja tilanne on sama vielä tänäänkin.

Tavarat kannettiin huoneeseen ja niin se on ollut jo pari kuukautta.
Sen verran sain aikaiseksi, että tilasin tapettinäytteitä Boråsilta. Bongasin jostain sisustuslehdestä heidän Herbarium-tapetin ja siitä inspiroituneena halusin nähdä tapetin livenä. Ehkä se, että tapetissa oli väriä, mutta myös keltaista sai minut innostumaan. Jospa ei tarvitsisi tapetoida kuin yksi seinä ja se olisi siinä?!

Tänään tutkin asiaa... ei se taida ihan niin mennä. Vai mitä sanotte?

Vaihtoehto 1. oikealla:)



Ei keskeneräinen huone ole asukasta itseään häirinnyt. Se, että suurin osa kirjoista on lattialla eikä hyllyssä tai se, että huoneesta puuttuu verhot. Mutta äitiä se vähän häiritsee.




Josko sitä ryhdistyisi ja saisi tätä asiaa eteenpäin. 
Tapetti tilaukseen ja säilytysratkaisuja hankkimaan. Vähän tekemistä näihin päiviin.

Kyllä tämä sairauslomalaisen arki on ankeeta. 
Toivon todella, että lääkärillä olisi jotain kivaa kerrottavaa ensiviikolla ja pääsisin takaisin töihin toukokuussa niin kuin suunnitelmissa on. 





perjantai 6. helmikuuta 2015

Aurinko









Kyllä se (tosi) kovin odotettu kevät sieltä vielä tulee.
Tänään ainakin Vantaalla on ollut siitä ihan varmoja merkkejä.
Päivä pitenee ja tänään koti kylpi valossa.

Meillä ollaan sairastettu flunssaa viikon verran.
Sitä on liikkeellä.
Tosi harmi, Nyt ois just sellainen ilma, että 
pitäis laittaa koira narun päähän ja lähteä lenkille.

Koirasta puheen ollen.
Vastahan tuo marsun kokoinen Lyyli tuli meille.
Ja tänään sillä alkoi 1. juoksut!
Kyllä noilla eläimillä kaikki tapahtuu niin nopeasti!

Ulos nyt ei pääse, mutta onneksi on käsityöt ja uunituore
Avotakka. Marttojen kanssa opeteltiin Magic loop-tekniikkaa.
Eli neulon täällä nyt kahta villasukkaa samaan aikaan:)

Hyvää viikonloppua.
Pysykää terveinä!


torstai 29. tammikuuta 2015

Tuttu koti





Näköjään taitava kuvaaja saa ihan tavallisesta kodistakin
kivan näköisen:)

Blogikaverini MRS JONES kävi valokuvaaja Krista Keltasen kanssa
kuvaamassa entistä kotiamme jo viime keväänä. 

Tänään ilmestyi lehti jossa kotimme on!

Tuntuu ihan oudolta katsoa noita kuvia.
Eihän tuosta ole vuottakaan. 
Mutta näyttikö meillä tuolta? Jos niin ihan kiva:)

Tässä välissä on tapahtunut paljon. Kotikin vaihtunut.
Mutta oli kiva palata noihin kuviin ja tunnelmiin :)

Kiitos Jonna ja Krista <3

maanantai 19. tammikuuta 2015

Suhtkoht normaali










Tällaistako se on kun on terve olo?
Niin muistelisin :)

Sain tosiaan sytostaateista vapaan viikon ja tänään
hätkähdin. Inspiroiduin leipomaan kun uudessa Martta-lehdessä 
oli houkutteleva kahvikehrien resepti.
Koskakohan tällaista on tapahtunut viimeksi?
Huomaan, että en ole pitkään aikaan jaksanut tehdä
asioita joista oikeasti nautin. En ole leiponut, urheillut, bloggaillut... 
Ei ole ollut voimia eikä inspiraatiota.

Olen miettinyt paljon sitä palaudunko koskaan ennalleen.
Fyysisesti ehkä joo jos joskus terveeksi tulen.
Mutta tuo psyykepuoli!?

Voiko tällaisen kauhean mankelin jälkeen enää ikinä 
olla sellainen nauravainen huoleton ihminen joka olen ollut?
Kirjoituskurssilla vertaisilta asiaa kyselin. 
He vakuuttivat, että voi. 
Sanoivat jopa, että ennalleen ja mikä vielä parempaa niin
kaiken tulee näkemään ja kokemaan paljon syvemmin.
Oh, yes please!

Se oli lohduttavaa kuulla.
Vaikka tällä viikolla olen jaksanut sisustaa ruokahuonetta,
käydä salilla ja leipoa niin tuo pääkoppa ei ole kyllä entisensä.

Miehelle juuri yksi päivä sitä mietin.
Minua on kutsuttu ihan pienestä asti Hanna-huolettomaksi.
Ja sellainen huoleton ikuinen optimisti olen ollutkin.
Elänyt täysillä, tehnyt asioita joista nautin. 
Elänyt spontaania elämää. Miettimättä sitä mitä muut ajattelevat.
Ei edes lasten syntymä ole muuttanut minua.
Mieheni totesi, että se huolettomuushan meiltä vietiin kun 
esikoinen syntyi yli 12 vuotta sitten. Olin eri mieltä. Ei minulta.
Minulta sen on vienyt tämä sairaus. 
Toivottavasti ei lopullisesti!