Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Puuhailua

Täällä ollaan puuhailtu kovasti koko viikko.
Laitettu vähän pihaa, tapetoitu, pesty ikkunoita, sisustettu, koluttu kirppareita, leivottu pullaa jne.

Mies lähti viikonlopuksi kurssikavereiden kanssa mökille ja ensiviikolla palaakin sitten töihin.
Arki koittaa Kalamuijalle ja se vähän jännittää.

Meillä on peltikatto. Monena yönä on kuulostanut siltä, että kohta se lentää taivaantuliin. Hirveitä myräköitä. Mutta aamulla on paistanut aurinko. Kamera on ollut keittiön pöydällä ja olen yrittänyt tallentaa niitä aurinkoisia aamuja kuviksi. On ihanaa hyvin nukutun yön jälkeen juoda aamukahvit rauhassa. Ingrid on 3 päivää viikossa päiväkodissa ja ne päivät tulevat kyllä olemaan mun pelastus kun mies palaa töihin. Niin ihana kuin tuo jatkuvasti äänessa oleva 3v onkin niin kyllä täytyy sanoa, että oma kunto ei ole vielä sellainen, että jaksaisin sitä 7 päivää viikossa aamusta iltaan:)

Tapetistia ja Ingridin huoneesta on tulossa kuvia kunhan saamme taulut ja hyllyt paikoilleen.
Lopultahan mulla oli tapettinäytteitä niin, että niillä olisi voinut tapetoida koko huoneen:)
Mutta lopulta löytyi SE oikea:)





Hyvää viikonloppua!
Ajattelin lähteä koiran ja Inkun kanssa pellolle, mutta mikä
hiton sade siellä nyt alkoi????

ps. Muistakaa sunnuntaina Herttoniemen pihakirppis.
Sehän on mun "vuoden tapahtuma", mutta nyt sattui tuplabuukkaus.
Olemme marttojen kanssa menossa issikkavaellukselle ja se
vei nyt kyllä pidemmän korren. 

Onks simat porisemassa?
Vielä ehtii :)



torstai 16. huhtikuuta 2015

Jokainen joka apua saa...

.. sitä joskus tajuu myös antaa!

Taas on "sänkyviikko" takana ja elämä alkaa voittamaan. Vappuna pitäisi mennä vielä hakemaan yksi satsi ja sitten on ainakin tauon paikka jos ei muuta.

Näin ollaan tosiaan menty syksystä alkaen. Saaneen sanoa, että on ollut pitkä ja musta talvi.

Nyt paistelee jo kevätaurinko ja ne syksyllä istutetut kukkasipulit puskee maasta. Ehtivät ennen minua. Kuvittelin silloin syksyllä, että kun tämä päivä tulee niin täällä olisi kaikki hyvin. Mutta ei ihan vielä. Toivottavasti kohta:)

Tästäkin viikosta selvittiin. Isoin kiitos tietysti miehelle. Hän on super! Mutta kiitos kuuluu myös niin monelle muulle. Mummulle ja ukille, kaupan pakastealtaalle, ihanille lapsille joista saa voima, ystäville jotka jaksavat kannustaa jne. Kiitos <3













Tänään soitti pomokin. Kyseli, että koska haluan kesälomani pitää!? Mitä!? Minä haluan töihin en lomalle. Mutta ihana tietää, että jos ja KUN kesäkuussa töihin palaan niin aika pehmeä alku on tiedossa. Kesää odotan tosissani:) Silloin ei ainakaan näitä sytostaatteja pitäisi olla kuvioissa. Miltäköhän se tuntuu?

Huomaan, että nyt uskallan jo suunnitellakin jotain. Talvi on mennyt 3 viikon sykleissä ja epävarmuudessa, että jos maksa-arvot onkin koholla/ flunssa päällä tms. niin hoidot siirtyvät.
Kaikki mitä ollaan suunniteltu on peruuntunut ja lopulta ei olla suunniteltu enää yhtään mitään. Mutta on ihana kun on taas vähän toivoa ja pieniä suunnitelman poikasia.

Mitään sen suurempia reissuja tai retkiä en kaipaa, mutta pihan laittoa ja tervettä oloa. Normaaleja kesäpäiviä. Paljon yhdessä oloa ystävien ja rakkaiden kanssa ja sellaisia mahdollisimman huolettomia hetkiä.

Tänään soitti myös seurakunta. Kyllä meistä välitetään. Mitään ei saa tarjottimella, mutta kun osaa hakea ja pyytää apua niin kyllä sitä on tarjolla. Ja ihania ihmisiä, jotka oikeesti välittävät ja kuuntelevat ja kysyvät miten voit.

Mieheni on ollut kotona tämän alkuvuoden. Nyt hän on palaamassa työelämään ja arki pitkän sairausloman jälkeen vähän jännittää. Kolme lasta, koira, talo, töihin paluu, lääkärin uutiset jne jne. Siihen meille tarjotaan apua. Ihan ei ole vielä selvää minkälaista, mutta jotain:) Ihanaa.

Niin ja toi otsikko. Se viittaa muutaman viikon takaiseen caseen. Olen tämän blogimaailman kautta tutustunut nuoreen äitiin, joka sairasti rintasyövän. Emme ole ikinä tavanneet emmekä edes jutelleet. Fb-kavereita ollaan ja that's it. Hän huuteli fb:ssa, että onko joku pientä jumppaa vailla. Heillä muutto ja apu olisi tarpeen. Juttelin mieheni kanssa ja me ilmoittauduttiin talkoisiin. En ajatellut asiaa sen enempää. Ilmestyimme vaan paikalle niin kuin olimme sopineet. Ihan muutama muuttokuorma heitettiin, mutta voi sitä ylistyksen määrää. Tämä nainen ja hänen anoppinsa olivat niin otettuja siitä, että me tuntemattomat ihmiset menimme paikalle kun niin moni muu läheisempi ei ollut tullut. Tämä anoppi tuon lauseen sanoikin ääneen eli " Jokainen joka apua saa sitä joskus tajuu myös antaa". Näin se taitaa mennä. Itse emme oikeasti kokeneet, että olisimme jotain hyväntekijöitä kun muutaman tunnin heitä autoimme, mutta tuo laulu sai kyllä mielessäni ihan uuden merkityksen ja oli tosi kiva tuntea, miten he kokivat, että meistä oli apua vaikka itse sitä vähättelimme.

Mutta niin se on. Pienistä puroista... jos jokainen kantaa kortensa kekoon niin lopputulos on suuri. Meitä on auttaneet niin monet. Jokainen tavallaan. Tosin on tässä myös "tippunut ihmisiä poiskin" matkan varrella. Heistä ei vaan kuulu, mutta hyväksyn senkin. Ei se ole helppoa.

Myös sanonta "veri on vettä sakeampaa" on avautunut minulle. Eräs serkkuni, jonka kanssa en ole ollut pitkään aikaan tekemisissä on nykyään yksi tärkeimmistä tukijoistani. Hän asuu lähellä ja tuo turvaa. Kyselee päivittäin kuulumisia ja tapaamme silloin tällöin. On ihanaa, että tuollainen ihminen joka on tuntenut perheeni aina ja tietää taustani on tullut elämääni. Ja lisäksi hän on ihan huippu tyyppi <3

Mutta toivon, että jonain päivänä saan olla se auttaja taas. Tiedän, että ei tässä olla missään kiitollisuuden velassa kenellekään. Mutta silti. On olo, että ihan varmasti jos joku kaipaa apua ja minulla on rahkeita jollain tavalla auttaa niin messissä ollaan.

Joku tuolla kommenttiboxissa kyseli olenko ikinä ajatellut terveydenhoitajan uraa. En... siis tätä ennen. Kiitos vaan vinkistä. Mutta on totta, että paluu sairaanhoitajan arkeen vähän ahdistaa. Meillähän on kotihoidossa syöpäpotilaita tottakai. Miten voin auttaa heitä kun oma prosessi on vielä ihan vaiheessa? Sairaalaan en voi varmaan enää ikinä mennä töihin kun yrjö meinaa lentää jo ovella ja muutenkin tämä maailman pahuus tuntuu ainakin tällä hetkellä tosi ahdistavalta. Pahoinvointia, yksinäisyyttä, sairautta on niin paljon ja se on nyt niin lähellä. Pää tulee perässä. Vaikka kesäkuussa olenkin ehkä fyysisesti siinä kunnossa, että jaksan hypätä pyörän kyytiin ja lähteä auttamaan asiakkaitamme niin mitä sitten kun eteen tulee eka mummu joka kysyy missä olen ollut? Tai eka terminaalipotilas jonka syöpä on runnellut? Huh, huh... en osaa vielä sanoa mitä sitten. Mutta luotan, että kaikki järjestyy. Uskon, että työyhteisön / pomon tuki ja ymmärrys auttavat. Ehkä en ole se ihminen joka ekana lähetetään syöpäpotilaan luokse. Eli on tässä mietitty tällaisiakin asioita. Mutta kokeilemallahan se selviää. Aika näyttää:)


maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäishalko








Meillä on ollut onnistunut Pääsiäisloma.
Ensin oltiin pari päivää Saimaalla kylpemässä.
 Pitkäperjantai-iltapäivänä tultiin kotiin. 
Keskimmäisellä oli pelejä ja illalla oltiinkin jo Hernesaaressa
kentän laidalla. Ajat ovat muuttuneet. Muistan kun pitkäperjantai
oli toooosi piiitkäperjantai, mutta nykyään pelataan ja harrastetaan 
pyhänäkin. Se sopii minulle.

Viikonloppuna ollaan oltu vierasilla ja meillä on käynyt vieraita.
Lauantaina saatiin kutsu ystäväperheen luo syömään lammasta.
Minun tehtäväksi jäi viedä salaatti ja jälkkäri.
Ekana tuli mieleen joku perinteinen rahkapiirakka,
mutta pe iltana bongasin facebookista ihanan kuvan.
Eräs ystävä oli leiponut ihanan tortun ja pyytäessä laittoi 
minulle reseptin. (Alkuperäinen ohja taisi olla Seura-lehdessä)

Ja tämä olikin sellainen herkku, että taitaa tästä lähtien 
korvata meidän synttäreillä kakun.
En ole mikään kakkumestari ja se tuottaa aina vähän päänvaivaa.
Tämä torttu oli helppo tehdä. Ihanan mehukas ja hyvän makuinen.

Tein tämän tortun jo toistamiseen tänään.
Serkkuni tuli kylään ja koska melkein kaikkia tarvikkeita oli
jäljällä (puoli purkkia pähkinäsuklaavoita, puoli purkkia aprikoosihilloa,
puoli purkkia sitruunatahnaa ja puoli pussia pastilleja) niin tuntui järkevältä käyttää ne pois.
Juoksin kauppaan hakemaan kermaa ja mascarponea ja ryhdyin leipomaan.

Eli jos joku kaipaa ihanaa makeaa herkkureseptiä niin tässä tulee:

Pääsiäishalko

4 munaa
1,5dl sokeria
1 dl vehnäjauhoa
0,5dl perunajauhoa
2rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

täyte:

175g pähkinäsuklaalevitettä
200g aprikoosihilloa

kuorrutus:

250g mascarponetuorejuusto
1,5dl sitruunatahnaa (lemon curd)
2 rkl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2dl kuohukermaa

päälle:

ranskanpastilleja

---

-vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
-sekoita kuiva-aineet ja siivilöi ja sekoita varovasti munavaahtoon
-kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle (200 astetta, 8 min)

-laita pöydälle toinen leivinpaperi ja ripottele siihen sokeria
-kumoa kypsä torttupohja sokerin päälle ja anna jäähtyä. Irrota leivinpaperi

-notkista pähkinäsuklaavoi ja levitä se pohjan päälle
-levitä aprikoosihillo pähkinävoin päälle

-kääri torttu 

-vaahdota kerma ja lisää siihen kaikki muut kuorrutuksen ainekset ja sekoita tasaiseksi
-kuorruta torttu ja lisää pilkotut pastillit

Miten teidän Pääsiäinen meni?







sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Palmusunnuntai








Pieni oli mummulassa yötä ja me muut päästiin leffaan.
Omituinen vapaudentunne ja siinä hötäkässä unohdin,
että tänään pitäisi olla kaapit täynnä herkkuja pikkunoidille.
Ihan ku ne tietäis... meillä ei ole soinut ovikello kertaakaan.
Haistavat, ettei ole suklaamunia tarjolla:)

Pari viikkoa meni taas sytostaattihuuruissa.
Hyi hitto sitä oloa. Kerta kerran jälkeen yhtä inhottavaa.
Jos ei vielä inhottavampaa. No tän ohjelman mukaan
enää 2 kertaa ja sitten taas selviää mitä jatkossa.

Koko syksy, talvi ja kevät on mennyt näissä 3 viikon sykleissä.
Oikein mitään ei voi suunnitella jne. 
Ei tämä ole nuoren ihmisen elämää.
Mä haluan mun entisen elämän takaisin.
Haluan töihin, normaalin arjen ja sitä myötä juhlan.

Edessä on Pääsiäisloma.
Jouluna olin hoidoissa, hiihtolomalla olin hoidoissa, 
mutta nyt en suostunut. Niistä kärsii koko perhe.
Eli seuraava hoito vasta Pääsiäisen jälkeen.

Me lähdetään kylpylään pariksi päiväksi.
Ihanaa. 
Lapset ovat ansainneet tämän. 
He ovat kyllä sellaisia arjensankareita.
Joka aamu lähtevät kouluun, illalla treeneihin jne.
Nyt kun olen itse vain kotona niin on jotenkin liikuttavaa 
seurata sitä. Onneksi edes heidän arki jatkuu suht normaalina.
Mutta kylpylästä otamme kaiken irti. 
Uimme, nukumme puhtaissa lakanoissa ja syömme hyvin:)

Mitäs teidän Pääsiäissuunnitelmiin kuuluu?

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kumppani

Minulle tuli sähköpostiin blogihaaste. En ole pitkään aikaan tarttunut näihin, mutta nyt haaste tuli vähän virallisemmalta taholta ja aihe oli ajankohtainen ja tärkeä niin ajattelin ryhtyä tuumasta toimeen.

Eli Kataja ry lähetti viestin, jossa haastoi vähän kehumaan kumppania. Parisuhteesta puhutaan liian usein valittaen ja epäkohtia etsien. Tämän haasteen tarkoitus on kertoa omasta kumppanista. Niistä rakkaista ja ihanimmista ominaisuuksista:)



Me ollaan oltu yhdessä lähes 20-vuotta. Ollaan saman kaupungin kasvatteja ja harrastettiin kummatkin jääkiekkoa. Tiesimme toisemme, mutta emme tunteneet. Yhteisten tuttujen kautta ajauduttiin viettämään Juhannusta samalle mökille ja sieltä kaikki alkoi. Minä olin se joka teki aloitteen. Hän tuntui tavoittamattomalta ja otin asian vähän haasteena. Saunoimme ja pesimme hampaat illan päätteeksi yhdessä ja jo vähän Juhannuksen jälkeen kävimme treffeillä. I got him!

Mieheni on kuin kallio. Vakaa, turvallinen, epäitsekäs ja luotettava. Olen ehkä vähän liikaakin tukenut häneen. Hän on vuosien varrella ollut minulle kumppani, ystävä, veli, isä, äiti jne.
Ja mikä parasta hän on vielä aivan loistava isä lapsillemme.

Näihin kahteen kymmeneen vuoteen on mahtunut ala-ja ylämäkiä. Mutta niin se vain on, että vahva suhde kestää elämän vaikeudet, ongelmat ja kriisit. Suhteessamme ei ole ollut isompia kriisejä. Olemme rakastaneet ja kunnioittaneet toisiamme ja tehneet suhteemme eteen töitä.Olemme puhuneet ja koskettaneet. Mutta elämä ottaa ja antaa. Yhdessä olemme jakaneet arjen asiat: lapset, laskut, sairaudet, läheisten ihmisten ongelmat jne.



Ehkä suurin oivallus on ollut se, että naiset ja miehet ovat erilaisia. Me ajattelemme erilailla. On ollut pakko puhua ja kuunnella. Hyväksyä myös se, että minun onnellisuuteni ei ole hänen elämäntehtävänsä. Vaikka hän on kyllä sen eteen tehnyt ja tahtonutkin tehdä töitä. Mutta kyllä se niin on, että jokainen on vastuussa omasta onnellisuudesta. Me itse vaikutamme siihen miten koemme esim. parisuhteemme.



Me olemme erilaisia persoonia. Itse olen impulsiivinen tunneihminen, mieheni on vähän pessimistinen järki-ihminen. Mutta kyllä pitkä parisuhde mielestäni muokkaa ihmistä. Minusta on tullut vähän mieheni kaltainen ja miehenikään ei enää noudata elämänohjetta: "pessimisti ei pety", vaan osaa katsoa maailmaa vähän jo huumorinkin kautta. " Meissä tapahtuu 20 vuoden aikana paljon. Emme aina itsekään tunne itseämme. Elämän jakaminen toisen ihmisen kanssa mahdollistaa tutustumisen itseen ja toiseen. Hyvinvoiva, pitkä parisuhde rikastuttaa ja kasvattaa molempia.": näin lukee Katajan kirjoittamassa Rikasta minua, matkalla parempaan parisuhteeseen kirjassakin ja itse ainakin allekirjoitan joka sanan.



Monet parit kyllästyvät toisiinsa, kun kumppanit eivät oikeasti jaa elämäänsä yhdessä. Meille ei ole käynyt näin . Itse seurustelin pitkään ennen kun tapasin mieheni ja olin jo kyllästynyt edelliseen kumppaniini. Oli ihana rakastua uuteen ihmiseen, mutta takaraivossa oli pelko, että koska kyllästyminen tulee taas. Mieheni oli varma, ettei sitä tule. Eikä sitä ole tullut. Me jaamme elämämme yhdessä.




Toki meillä on omia harrastuksia ja ystäviä, mutta tärkeintä ja ihaninta on tehdä yhdessä. Ja niin me olemme tehneetkin. Parisuhteessa on tärkeä antaa toiselle hänen tarvitsema fyysinen ja psyykkinen tila. Se on parisuhteen elinehto. Meillä kummallakaan ei ole suurta tarvetta saada sitä omaa aikaa. Ehkä siihen vaikuttaa esim. se, että mieheni käy ulkomailla töissä. Hän saattaa olla 9 päivää poissa. Tuntuu luontevalta, että kun hän on kotona niin teemme asioita yhdessä pariskuntana / perheenä.



Eihän tämä tilanne ole ideaali. Mies käy 1500km:n päässä töissä. Mutta kun Suomessa ei hänelle töitä ole niin yritämme olla kiitollisia siitä, että hänellä on ylipäätään hyvä työpaikka. Ja vaikka hän on pitkiä aikoja poissa niin hän on kuitenkin lopulta kotona varmasti enemmän kuin keskiverto suomalainen isä. Olen oppinut jo ajattelemaan, että on turvallista olla erillään ja mukavaa sitten taas olla lähekkäin. On vaan luotettava ja uskottava, että vaikka hän on poissa niin ei hän meitä hylkää. Hänkään ei nauti siitä, että joutuu lähtemään ja olemaan erossa. Mutta tämä on nyt tällainen elämänvaihe ja toivotaan, että hän työllistyisi Suomeen mahdollisimman pian.



Esimerkiksi viime lauantaina miehelläni oli sählyvuoro. Hänelle tuli muistutus siitä niin hän vastasi veistiin, että nyt on vähän liian hieno ilma sählyyn ja lähdimme perheen kanssa retkelle Seurasaareen. Minusta nämä ovat niitä arjen rakkaudenosoituksia.

Huh, tuleepahan tätä tekstiä taas. Siis haasteen tarkoituksena oli kertoa.

1. Milloin viimeksi olit erittäin ylpeä kumppanistasi?
2. Mihin piirteisiin alunperin ihastuit kumppanissasi?
3. Mikä on parasta parisuhteessanne?

No näihin on tainnut tulla vastuksia jo tuossa alussa.

Olin hänestä ylpeä mm. tuolloin kun hänellä oli pokkaa sanoa äijälaumalle, että ei kiitos sählyllä, kyllä kiitos perheelle.

Ihastuin hänessä viisauteen ja  rehellisyyteen. Ja niitä piirteitä rakastan edelleen.

Parasta parisuhteessamme on rakkaus ja yhteiseen hiileen puhaltaminen. Me emme ole kyllästyneitä toisiimme. Olemme hoitaneet parisuhdetta aina. Viimeksi pari viikkoa sitten lähdimme hotellilomalle.Anoppi tuli lastenvahdiksi ja me lähdimme syömään ja leffaan ja vieläpä oikein hotelliin yöksi. Suhdetta kannattaa vaalia. Rakkaus pitää huolen haluista. Se syttyy samaan aikaan eikä siitä tarvitse edes puhua.



Minä olen ehkä suhteessamme se joka järjestää ja vaatii tällaista kahdenkeskeistä aikaa. Minä toteutan nämä retket pääsääntöisesti, mutta saan niistä kiitosta mieheltäni. Aina toteamme, että kivaa oli ja että kyllä kannatti. Lisäksi tietysti toisen huomioonottaminen arjessa on tärkeää. Nyt varsinkin kun olen vakavasti sairas mieheni saa kyllä tästä arjen pyörittämisestä 10 pistettä. En voisi toivoa parempaa aviomiestä / isää lapsilleni. Hän on ollut koko alkuvuoden kanssamme kotona. Hoitanut minua, lapsia, kotia ja koiraa. Eikä valita! Tiedän, että esim. taloudellinen tilanteemme stressaa häntä, mutta hänellä on kyky olla valittamatta siitä esim. minulle. Kyllähän me puhumme siitä, mutta hän (peruspessimisti!!) luo minuun toivoa ja sanoo, että me kyllä pärjäämme. Lisäksi hän jaksaa esiteinin väännöt, 3-vuotiaan kiukut jne. Hän juoksee puolestani apteekkiin, kuljettaa sairaalaan, tuo minulle evästä sinne kun soitan, etten pystykään nielemään sairaalaan ruokaa jne.

Voisin kirjoittaa aiheesta kirjan:) Näköjään! Mieleen tulee koko ajan lisää aiheita. Olisi kiva pohtia sitä olenko minä edes puoliksi noin hyvä kumppani miehelleni kuin hän on minulle? Parisuhdetta lasten näkökulmasta. Avioeroista... niitä on tapahtunut tässä lähipiirissä useita jne. jne.

Mutta ehkä tämä riitti tällä kertaa. Tarkoitushan oli vähän kehua kumppania <3

Kiitos husband! Kiitos näistä vuosista ja todella toivon, että niitä on edessämme vielä paljon.
Meille ero ei ole edes vaihtoehto. Päinvastoin olemme aina haaveilleet, että mitä sitten eläkkeellä teemme kun saamme nämä pienet täältä maailmalle. Mutta nyt yritetään nauttia tästä hetkestä ja toivotaan tosiaan, että yhteisiä vuosia ja retkiä on edessä vielä paljon. Ainakin teemme kaikkemme sen eteen, että näin olisi <3


-------



#kehukumppania

www.parisuhdekeskus.fi

Kataja-Parisuhdekeskus ry. toimii perheen ja sen yhteistyökyvyn tukemiseksi lisäämällä ihmisten itsetuntemusta, viestintätaitoja ja luovaa ongelmanratkaisua.Erityisesti toiminta keskittyy tukemaan parisuhdetta, joka on perheen ydinsuhde. Järjestö tukee toiminnassaan sitoutunutta, tasavertaista ja vastavuoroista kumppanuutta.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

*good news*


Täällä on ollut taas jännä viikko. Tutkimuksia ja lääkärin soiton odottelua.
Tiedättekö miltä tuntuu kun syöpälääkäri soittaa ja aloittaa puhelun:
"Nyt on hyviä uutisia"!? No mä en tiennyt, koska mulle ei ole koskaan aikaisemmin
tullut tuollaista puhelua. Mutta nyt tuli!

Ei tauti ei ole poissa, mutta se on vakautettu.
Tarkoittanee siis, että lääke puree ja tilanne on hallinnassa:)

On vähän helpompi hengittää.
Olisi tietysti kivempi kertoa teille, että olen täysin terve ja elämä 
jatkuu entiseen tapaan. Mutta sen aika ei ole vielä.

Maanantaina menen taas sairaalaan saamaan sytostaattia.
Mutta näillä näkymin niitä kertoja on enää 3.
Luulin, kyllä, että en jaksaisi enää yhtäkään.
Mutta tuon puhelun jälkeen jaksan. 

Tänään oltiin Kaisan kanssa juhlimassa hyviä uutisia ja naistenpäivää
Haikon kartanossa. Siellä oli kiva naisille suunnattu tapahtuma.
Kuunnelitiin mm. Raili Hulkkosen luentoa meikkaamisesta, kylvettiin ja syötiin
hyvin. 

Kun tulin kotiin niin arki taas koitti.
Täällä on pienin kipeänä... arkea ja juhlaa vuorotellen:)

Hyvää naistenpäivää kaikille lukijoille :)

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Mustajuurikeitto ja pannari

Olen täällä ennenkin kertonut, että en  harrasta enää reseptikirjoja /-lappuja!
Kun löydän hyvän ruokareseptin niin tallennan sen tänne blogiin.
Näin resepti löytyy helposti ja kätevää on myös se, että jos on vaikka reissussa niin reseptiin pääsee käsiksi myös tien päältä eikä tarvi harmitella, että siellä se on nyt kotona jonkun vihkon välissä:)

Viikon sisällä olen löytänyt 2 aivan ihanaa reseptiä. Mustajuurikeitto sekä pannukakku.

Tuohon mustajuurikeittoon sain inspiraation jostain lehdestä. Rakastan mustajuurikeittoa, mutta tähän asti olen syönyt sitä vain ravintolassa. Tänään kaupassa sitten yhtäkkiä tuli mieleen tuo resepti. En ole ennen edes törmännyt mustajuureen, mutta kyllä sitä löytyi ihan Cittarin hedelmä-/vihannesosastolta. Lehteä en enää löytänyt, mutta googlaamalla löysin ohjeita, joista sovelsin sitten oman versioni. Ja hyvää oli:) Eli resepti talteen tänne!




Kalamuijan mustajuurikeitto (2 annosta/ 4 alkuruoka-annosta)

-500g mustajuurta
-1 jauhoinen peruna
-1 sipuli
-1 kasvisfondi
-5dl vettä
-n. 1dl kuohukermaa
-valkopippuri
-mustapippuri
-suola

Kattilaan n. 0,5l vettä ja kasvisfondi.
Lisää kasvikset kun vesi kiehuu.
Keitä n. 30 min ja kaada osa keitinliemestä kahvikuppiin.
Soseuta sauvasekoittimella ja lisää kerma, kiehauta.
Mausta ja lisää keitinlientä jos keitto on liian paksua.

Siinä lehtijutussa oli annoksen päälle laitettu ihanan näköistä yrttiöljyä tilkka. Muistaakseni siinä oli oliiviöljyä, valkosipulia ja rosmariinia keitelty hetki pannulla. Näytti hyvältä ja varmaan maistuisikin, mutta meillä ei ollut mitään yrttiä kotona joten nyt mentiin ihan pelkällä keitolla:)

Pannukakkuohje löytyy blogista, jonka nimi on "pullantuoksuinenkoti". Noudatin ohjetta kirjaimellisesti (4dl venhäjauhoja/ sulatettua voita) ja pannari on niin hyvää, että meillä tehtiin sitä 2 päivää peräkkäin:)

kuva internetistä