Tervetuloa seuraamaan elämäämme Norjan Lapissa:)

Tervetuloa seuraamaan lapsiperheemme paluumuuttoa Suomeen.
Vietimme 3 vuotta Pohjois-Norjassa ja nyt yritämme päästä takaisin tähän etelän hektiseen elämäntyyliin:)
Kasvukipuja, sisustusta ja ihan normaalia lapsiperhearkea.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Terkut Trondheimista








Mies käy aika usein Trondheimissa töissä.
Itse olen käynyt viimeksi kyseisessä kaupungissa 
12 vuotta sitten. Oskari oli pieni vauva enkä muista kyseisestä
reissusta juuri mitään:)

Tällä hetkellä tuntuu rankalta olla lasten kanssa yksin,
mutta miehen on käytävä töissä.
Kovasti mietittiin miten saadaan taas tämä viikko hoidettua
niin, että kaikki pysyy järjissä tai edes hengissä.
Ja keksittiin, että lähden muutamaksi päiväksi miehen 
mukaan. 

Rakas anoppi lupautui lastenvahdiksi joten
pakkasin kassin ja vietin pari ihanaa päivää syysauringon paisteessa
tuolla Trondheiminvuonon pohjukassa.
Ihana kaupunki... vähän kuin "pikku-Oslo".



Otin reissun levon kannalta:)

Itseasiassa tuo kaikki tapahtui viime viikolla.
Nyt olen jo palannut töihin. Sekin tuntuu tosi hyvältä:)





sunnuntai 14. syyskuuta 2014

*syksy*







Voi, että mitkä ilmat!
Me ollaan oltu ulkoruokinnassa koko viikonloppu:)
Toivottavasti teilläkin on ollut aikaa ulkoilla <3

perjantai 12. syyskuuta 2014

Haaveita











Sain ystävältäni viestin jossa hän kyseli jaksaisinko ottaa hänet vastaan :)
Tai jopa lähteä jonnekin syömään. Ja heti perään hirmuisen selittelyn, 
että voihan olla, että olen niin huonossa kunnossa, että en voi mihinkään lähteä...

Siitä tulikin mieleen, että pitää varmaan tänne blogiinkin ilmoitella, että 
elossa ja liikkeessä ollaan:) Kuntoutuminen ison leikkauksen (laparotomia) jälkeen
on sujunut oikein hyvin. On se kumma miten sitä nuori ja terve ihminen pääsee liikkeelle
nopeasti tuollaisen toimenpiteen jälkeen. Ensimmäinen viikko oli haastava, mutta päivä
päivältä ollaan menty parempaan suuntaan ja nyt jo elo on suht normaalia.

Sairaalassa olin 5 päivää. 10 pistettä Jorville. Ihan kaikesta <3

Eli täällä pyörii arki.
Lapset käyvät koulua, harrastavat ja me kuskataan ja 
seistään kentän laidalla.
Kotia pitää siivota, kaupassa käydä ja ruokaa tehdä.
Kummilasten synttärit ovat ihan niin kuin ennenkin.
Samassa kohtaa kalenteria eli maailma ei pysähtynytkään
vaikka meidän perheessä vähän aikaa niin luultiin.


Piti ihan omalta lääkäriltäkin kysyä, että onko tää ihan normaalia,
että me haaveillaan talon ostamisesta jne kun pitäisi varmaan 
paniikissa odotella, että mitä seuraavaksi.
Keuhkoleikkaushan on ainakin vielä edessä.
Mutta hän sanoi, että elämää ei missään nimessä kannata
laittaa tauolle. Minulla on parantava hoito eli leikkaushoito.
Olipa ihan saada "siunaus" tälle, että elämää saa ja pitää 
jatkaa. 

Toki tämä asia on mielessä lähes 24 tuntia vuorokaudessa.
Mutta sen kanssa pitää vain oppia elämään.
Mutta tottahan se on, ettei meistä kukaan tiedä mitä huomenna tapahtuu.
Ostat talon tänään ja jäät auton alle huomenna.

Ja hyvä niin,
Onneksi emme tiedä mitä tulee tapahtumaan.
Eletään tätä päivää :)

Aurinkoista viikonloppua <3

torstai 4. syyskuuta 2014

Vähän kevyempää

Jos vaikka postais välillä jostain muustakin kuin tästä ikuisesta sairastamisesta:)
Vaikka kyllähän kaikki liittyy kaikkeen ja tämäkin tietysti vähän myös tuohon aiheeseen.
me&i:n syyskausihan alkoi samalla viikolla kun sain tietää, että tauti on levinnyt.
Olin päättänyt panostaa tähän kauteen enemmän kuin yhteenkään aikaisempaan ja olin buukannut kutsuja syyskauden täyteen. Mutta, mutta.. kohtalo puuttui peliin. Jo matkalla lääkäristä kotiin soitin valmentajalleni, että en ole makana tänä syksynä. Mallisto minulla on, mutta kutsuille en pääse.
No kausi alkoi ja aika moni teistä on jo varmaan käynyt kutsuilla ja tehnyt tilauksen.
Mutta jos joukossa on joku joka ei vielä ole uutta mallistoa nähnyt niin tässä tulee pari kuvaa mun suosikeista. Olen tehnyt tällaisen " mun suosikit" postauksen niin kauan kuin olen blogia kirjoittanut... aina kun uusi mallisto on julkaistu niin olen teitä siitä infonnut.
Alla siis pieni osa malliston vaatteista. Ihanaa kun tulee syksy. Saa taas laittaa vähän plyysiä ja neuletta päälle:)











kurkatkaa www.meandi.fi
Jos jotain ihanaa löytyy niin saa laittaa viestiä :)

Hyvää viikonloppua.
Mulla on huomenna lääkäri.
Jännittää. 
Toiv tulee vaihteeksi tilanteeseen nähden positiivisia uutisia.
Nyt on käsittääkseni vatsan paskiaiset hoideltu. 
Katotaan onko keuhkoissa ketään kotona?!

lauantai 30. elokuuta 2014

*vahvasti elossa*

Kivuista päätellen olen vahvasti hengissä:) Ei vaan. Terkut Jorvista, kivunhoito täällä on loistavaa. Toki tunnen nahoissani, että muutama päivä sitten kirurgi on antanut minulle kunnon hieronnan noin niin ku sisältä käsin, mutta olosuhteisiin nähden vointi on hyvä. Niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Ihan pakko kirjoittaa muutama rivi kun vihdoin jaksoin ja uskalsin teidän kommentit käydä läpi. First: kiitos ihan jokaiselle kannustavista sanoista. Vaikka olen ihan toipilas (lue kamoissa) niin tunnen, että minulla on velvolisuus huikata teille, että hengissä ollaan.
Olihan... ja on tuo shokki, mutta enää se ei ole mielessä koko ajan. Ensinhän tuli suunniteltua hautajaiset, itkettyä lasten puolesta  jne, mutta elämä jatkuu, aika menee eteenpäin. Hautajaisten sijaan olen päättänyt tanssia lasteni häissä, joten uusi vaihde on laitettu silmään.
Siihen tarvittiin ihania ystäviä (lenkkikilsoja ja paaaljon nenäliinoja). Siihen tarvittiin psykiatria, auttavaa puhelinta ja kymmeniä eri ihmisiä jotka ovat auttaneet meidän perhettä kun matto vedettiin taas alta.
"Kuulin uutisen, voimia, kerro jos voin jotenkin auttaa". Näitä satelee, kiitos jokaiselle. Mutta kun on kipee ja rikki niin sitä ei osaa edes pyytää apua. Mutta onneksi esim. Marttaystäväni vain ilmoittivat, että he tulevat. Lämmintä ruokaa, lastenhoitoapua jne. Esim. tänään mieheni oli minua katsomassa ja pikku-Inkku oli marttaystävän luona leipomassa :) Kuva essu päällä touhuavasta pienestä toimi paremmin kuin epiduraali :) Kyllä meitä on autettu. Anoppi ajelee avuksi ja tueksi, ystävät tukevat ja tuovat lukemista ja tiedän, että läheiset ja vähän te etäisemmätkin elätte meidän kanssa tätä, tässä ja nyt. Olen oikeesti niin kiitollinen, että melkein olen iloinen, että olen sairas. Elämässä on niin paljon hyvyyttä juuri nyt.
Toki haluaisin, että tämä olisi unta. Heräisin ja kaikki olisi ollut vain pahaa unta. Mutta kun niin ei ole. Olen päättänyt nauttia tästä sairaalassa olosta, eikä se ole edes vaikeaa. Aion nautti myös sairauslomasta. Minulla on aikaa tehdä mitä haluan ja aion myös tehdä ja olen tehnytkin. Keskellä päivää lapsen kanssa elokuviin... suosittelen. Se oli ihanaa. Aion mennä Lyylin kanssa tattimetsään :) Siis heti kun pystyn nousemaan täältä sängynpohjalta. Vatsassa on parinkymmenen sentin vetskari. Ihan hiton ruma, mutta niin kuin mieheni totesi niin olihan se jo arpia täynnä muutenkin. Eli ei haittaa.
Ja siis eilen selvisi, että vatsaoireiden aiheuttaja oli sappikivet! Juuri niin. Eli jos sappi ei olisi alkanut vaivaamaan niin ties koska nämä kasvaimet olisi löydetty. Nyt olen siis 2 kasvainta ja 1 sappirakkoa köyhempi. Ja kiitollinen siitä. Ajatelkaa mikä tuuri?!
Leikkaus onnistui siis hyvin ja täällä toivutaan kovaa vauhtia.
Lueskelin juuri naistenlehteä jossa haastateltiin 5 naista, joilla on vakavasti sairas lapsi. Minähän olen onnekas. Olen ihan varma, että jokainen noista äideistä vaihtaisi paikkaa kanssani. Mutta en suostu. Minä taistelen. Aion olla yksi niistä syöpäpotilaista jotka sairaudesta huolimatta elää hyvää elämää. Haluan niin. Eikä minulla ole vaihtoehtoja. 3 ihanaa lasta, aviomies jne vähän niin kuin velvoittavat tekemään niin:) Kiitos siitä heille <3
Terkut siis sairaalasta! Ajelen rollaattorin kanssa, näytän peikolta ja haisen pahalta, mutta olen vahvasti täällä!

maanantai 18. elokuuta 2014

Kerran syöpä... aina syöpä

Kyllä se vaan niin on, että hyvien uutisten jälkeen tuppaa aina tulemaan huonoja uutisia.
En olis nyt jaksanut. No annettiinhan meille ihana kesä.
Tunsin vatsassa outoja tuntemuksia ja hakeuduin hoitoon. Selvisi, että jalassa ollut kasvain on lähettänyt etäpesäkkitä mahaan ja toisessa keuhkossakin näkyi jotain... ei ei ei.
Nyt tätä on märehditty reilu viikko. Itketty, kirottu, kysytty, että miksi?!
Kovasti on tutkimuksista juostu. Istuttu lääkäreiden vastaanotolla epäuskoisena... puhuuko tuo minusta? Plääh ja puuh... ei kai tässä taas auta kuin uskoa, että kaikki menee hyvin ja taistella?
Iso leikkaus edessä. Siitä aloitetaan. Kaikki syksyn muut suunnitelmat hyllyllä.
Nyt keskitytään elämään tätä päivää.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Lyyli tuli taloon






Monen vuoden odotus ja haaveilu on päättynyt.
Vihdoin me saimme sen.
Koiran!
Meillä on ollut aina koira kotona. 
Ja mieheni ja minun eka vauvakin oli koiravauva.
Ronja oli sakemanni joka eli 9-vuotiaaksi.

Ronjan jälkeen meillä on ollut krooninen koirakuume.
Mutta koskaan ei ole oikea hetki ottaa koiraa.
Ensin lapset ovat liian pieniä, sitten asutaan ulkomailla,
sitten syntyy vauva taloon, sitten elämäntilanne on muuten vain 
sellainen, että tuntuu, että ei ole aikaa / energiaa koiravauvalle.

Ei nytkään varmaan olisi ollut oikea hetki jos järjellä ajattelee.
Mutta nyt talossa ei ole vaippaikäisiä, me ollaan paljon kotona,
pojat ovat jo sen ikäisiä, että he voivat ulkoiluttaa koiraa jne.
Miksi enää odottaa?

Pienen etsinnän jälkeen se löytyi. 
Nimittäin Lyyli.
Sakemanni on edelleen meidän mielestä ainut oikea koirarotu.
Tai oli vielä hetki sitten. Mutta sen kokoista koiraa ei vaan voinut edes ajatella.
Ja olen aina miettinyt, että jos pienen koiran otan niin se on Jack Russell.

Viime päivät ovat olleet täynnä odotusta.
On laskettu aamuja. 
Koska Lyyli on niin iso, että voi muuttaa meille.
Ja eilen se vihdoin koitti.

Nyt on matot rullalla, lattia täynnä koiran leluja ja sanomalehteä.
Yövuorot on jaettu ja olemme valmistautuneet taas vauva-arkeen.
Mutta onhan koira-ja ihmisvauvassa eroja.
Lyyli sammui illalla ja antoi meidän nukkua. 
Tosin kello 5 aamulla hänestä kuoriutui suuri saalistaja:)
Pikku pissat ulkona ja puolituntia kyytiä lelulle ja taas oli väsy.

Eka vuorokausi on siis mennyt odotettua paremmin.
Tyyntä ennen myrskyä, tod näk!
Mutta on ihanaa, että meillä on vihdoin se kauan odotettu koira.
Lapset ovat innoissaan ja mieskin on jo myöntänyt, että
aika hyvä tyyppi toi Lyyli <3

Oletteko te koira-vai kissaihmisiä?
Mä olen 100% koiraihminen.
Kissoille vähän allerginenkin, joten niistä
ei ole paljoa kokemustakaan.
Sanotaanko, että olen koira- ja heppaihminen.

Eläimet ovat ihania <3